Illustres kuva verkkosivuille

ILLUSTRES 

Kansalliset keulakuvat ja maailmanmaine 

Mannerheim-museon vaihtuva näyttely 

5.6.-31.12.2021 

 

Ken on maassa kuuluisin? Mannerheim-museon uusi henkilöhistoriallinen erikoisnäyttely avaa ikonisuuden ja symbolisuuden käsitteitä, kansallisen merkittävyyden ja kansainvälisen kuuluisuuden teemoja Suomen Marsalkka Gustaf Mannerheimin ja muiden omassa maassaan maineikkaiden henkilöiden elämänkohtaloiden avulla. Suomessa Mannerheim lienee tunnetuin. Kuka on Ranskassa se merkkimies? Kenet muistetaan aina mainita Englannissa? Voivatko puolalaiset yhtyä yhteen historiansa suurimpaan hahmoon? Miten Ruotsissa on pohdittu samankaltaisia teemoja? Mannerheim oli sotilas, mutta symbolinen ihminen voi myös olla jotain muuta.  

 

Yhdistäviä tekijöitä aikalaishahmoissa ovat oman tiensä kulkeminen, kansakunnan kohtalonhetkillä valokeilaan astuminen, elämäntyylit, asema kahden kansan sankarina, maailmanmatkailu ja uranvaihdot. Edustavatko merkkihenkilöt todella maataan? Vai onko heidät vain valjastettu sitä tekemään, erilaisten tahojen kohottamina keulakuvina, yhtä aikaa kansallisina ja kansainvälisinä?  

 

Mannerheim-museo on yhteistyössä eurooppalaisten kotimuseoiden kanssa luonut keskustelevan näyttelyn, jossa muutamat suuruudet kohtaavat odottamattomalla tavalla. Esillä on muiden eurooppalaisten kuuluisuuksien aarteita. 

ERIKOISOPASTUKSIA ILLUSTRES-NÄYTTELYYN

Suomenkielisiä erikoisopastuksia Illustres-näyttelyyn järjestetään seuraavina sunnuntaina:

3.10.2021  klo 15
21.11.2021  klo 15

12.12.2021 klo 15.30


Oppaana museonjohtaja ja näyttelyn pääkuraattori Kristina Ranki. Opastus museokäynnin hinnalla.
Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen info(at)mannerheim-museo.fi

NÄYTTELYN SPONSORIT

Sponsorit nettisivuillle

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Illustres yhteistyokumppanit nettiin

VERKKONÄYTTELY