Matti Klinge ei koskaan unohtanut Mannerheimia eikä museota
Matti Klinge (1936–2023) toimi Mannerheim-museon intendenttinä vuosina 1966–1969. Museo oli avattu 1951, samana vuonna kuin Suomen Marsalkka, vapaaherra Gustaf Mannerheim kuoli. Se järjestettiin esittelykuntoon nopeasti, eikä ratkaisun ollut aluksi tarkoitus olla pysyvä. Ennen Klingeä museolla oli ollut vain yksi intendentti, Mannerheimin nuorempi adjutantti, eversti O.R. Bäckman.
Mannerheim-museo oli aiemmin keskittynyt lähinnä kodin esineistön kulttuurihistorialliseen esittelyyn, mutta historioitsija Klingen johdolla narratiivi muuttui. Tämä oli nähtävästi myös museon ylläpitäjän, Mannerheim-säätiön pyrkimys. Samalla elettiin murrosaikaa, jolloin tarve selittää Mannerheimin roolia ja merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle kasvoi uusien sukupolvien varttuessa. Matti Klinge asetti keskiöön Mannerheimin moniulotteisen hahmon, elämän ja toiminnan.
Historioitsijan johdolla alkoi museon ammatillistuminen, joka merkitsi myös valaistuja vitriinejä ja ikkunoiden aurinkosuojia sekä parannettua lämmitystä kellarikerrokseen, jossa Marsalkan uskolliset palvelijat vielä asuivat. Museon arkistokokoelmien järjestely voitiin myös käynnistää ja niiden siirtäminen Kansallisarkistoon aloittaa. Museovaliokunta perustettiin ja julkista rahoitusta alkoi tulla.
Museon toiminnan tieteellistäminen tarkoitti, että objektiivinen historiantutkimus ja historian käytön tiedostaminen tulivat osaksi museon itseymmärrystä. Kodista muodostui eräänlainen Mannerheimiin liittyvän kollektiivisen muistin lieu de mémoire, jossa sekä sotatapahtumia että yleisemmin Suomen historiaa voitiin valaista monipuolisesti ja laaja-alaisesti. Mannerheimille ominainen kosmopoliittisuuden, isänmaallisuuden ja aristokraattisen elämäntavan yhdistelmä vaati myös museossa jatkuvaa läpikäyntiä ja tulkintaa, ja näin on ollut niistä ajoista lähtien. Matti Klinge on jättänyt museolle tärkeän perinnön.
Mannerheimin 100-vuotisjuhlavuonna 1967 Klinge kirjoitti arvostusta saaneen biografian, Mannerheim. Kuvaelämäkerta (1968; ruotsiksi Mannerheim. En bildbiografi 1993). Seuraavina vuosina yleisen suurmiesarvostuksen vaihtuvat suhdanteet jättivät jälkensä myös Mannerheimin suosioon, joka kohtasi aallonpohjansa. Tällaisessa ajanhengessä Matti Klinge astui ruotsinkieliseen historian professorin virkaan Helsingin yliopistossa vuonna 1975, ja palveli tehtävässä eläkkeelle jäämiseensä vuoteen 2001 saakka. Mannerheim jatkoi kuitenkin kulkuaan Klingen mukana niin akateemisessa opetuksessa kuin tieteellisessä ja populaarissakin julkaisutoiminnassa. Klinge palasi usein esimerkkeihin Mannerheimin sotilas- tai siviilielämästä ja vaikutuksesta. Hän myös yritti saada opiskelijoitaan kiinnostumaan Mannerheimista, mikä johtikin siihen, että merkittävä määrä sekä museon intendenttejä että oppaita on Klingen ajoista lähtien rekrytoitu yliopiston piiristä. Tämä tärkeä side historian oppituolin ja Mannerheim-museon välillä on säilynyt.
Aivan kuten Mannerheim, Klinge oli itsekin elävä esimerkki monikielisyydestä ja monikulttuurisuudesta, lukeneisuudesta, sivistyksestä ja omintakeisesta tyylistä. Hänen tunnusomaisena periaatteenaan historioitsijana, humanistina ja eurooppalaisena intellektuellina oli, että Suomea tulisi aina ymmärtää laajemmassa kontekstissa, maantieteellisen sijainnin sekä eri aikoina vallitsevat ideologiset ja kulttuuriset vaikutteet huomioiden. Mannerheim ja Suomi eurooppalaisissa yhteyksissään oli lopulta se histoire à succès, josta museo kertoo diplomaateille, korkeille upseereille, kuningashuoneiden jäsenille ja päättäjille, mutta yhtä lailla koululuokille, yhdistyksille, perhejuhlien viettäjille ja aivan kaikille, jotka haluavat kuunnella ja laajentaa ymmärryshorisonttiaan.
Museon ylläpitämisen lisäksi Mannerheim-säätiö toteuttaa ensisijaista tarkoitustaan ja marsalkan viimeistä tahtoa tarjoamalla upseereille mahdollisuuksia opiskella ulkomailla alansa johtavissa oppilaitoksissa. Nykyään on vaikea kuvitella aikaa ilman ulkomailla opiskelun mahdollistavia apurahoja ja vaihto-ohjelmia. Sotien jälkeisenä aikana ja aina 1990-luvulle asti tällaisia tilaisuuksia kuitenkin avautui vain harvoille. Mannerheim-säätiönkin stipenditoimintaa tuntevana professorina Matti Klingeä huolestutti, ettei suomalaisopiskelijoilla juuri ollut mahdollisuuksia kartuttaa sellaisia ratkaisevan tärkeitä ulkomaankokemuksia, jotka olivat EU-maiden nuorten ulottuvilla. Siksi askel ajatuksista tekoihin oli lyhyt, kun Nordplus- ja Erasmus-ohjelmat käynnistettiin vuosina 1989 ja 1992. Ensimmäiset vaihtosopimukset syntyivät välittömästi hänen poikkeuksellisen laajojen verkostojensa ansiosta. Klingen esimieskauden aikana historian laitoksesta tuli Helsingin yliopiston edelläkävijä kansainvälistymisen saralla. Ruotsissa hän oli pitkään tunnetuin suomalainen historioitsija, ja etenkin yliopistohistoriallisissa tutkimuspiireissä hänellä oli mainetta halki Euroopan.
Minulla oli etuoikeus opiskella Matti Klingen oppilaana, ja sittemmin useiden vuosien ajan olla hänen kollegansa sekä nuorempana akateemisena opettajana että kansainvälisen vaihdon edistäjänä. Monen muun asian ohella hän opetti minulle, kuinka meidän suomalaisten tulisi ottaa paikkamme kansainvälisissä yhteyksissä turhia nöyristelemättä, suoraselkäisinä ja lukeneina. Sellaisina, joilla on aina jotain kiinnostavaa sanottavaa, ja jotka sitä kautta voivat johdatella keskustelua uusiin teemoihin. Se oli minulle suureksi hyödyksi ulkomaanvuosinani, ja innosti levittämään sisua ja saunaa syvempää tietoa Suomesta.
Rauha hänen muistolleen.
Märtha Norrback
Ruotsinkielisestä alkutekstistä suomentanut Toni Piipponen.
________
Kiinnitämme huomiota vieraiden turvallisuuteen, ja otamme vastaan enintään 10 museovierasta per opas. Opastetut kierrokset kestävät noin 45 minuuttia, ja etusija asetetaan ennakkovarauksen tehneille.
Toivotamme Teidät lämpimästi tervetulleiksi!
___
Kutsumme teidät seuraamaan toimintaamme myös sosiaalisessa mediassa:
