VENÄLÄISET VIERAAT MANNERHEIM-MUSEOSSA
Alex Kransman, museon opas ja museomestari
15.5.2020
Mannerheim-museo on tunnettu ulkomailla ja on saanut korkeita arvosteluja useassa eri palvelussa, kuten TripAdvisorissa. On jopa eräänlainen vitsi, että ulkomaalaiset ja muualta Suomesta tulevat tietävät, että tällainen museo on olemassa ja missä se sijaitsee, mutta helsinkiläiset eivät. Karkeasti tilastoituna noin puolet museon vieraista on ulkomaalaisia. Heidän alkuperänsä on varsin vaihteleva. On ruotsalaisia, venäläisiä, brittejä, saksalaisia, ranskalaisia, amerikkalaisia, kanadalaisia, jopa australialaisia ja monia muiden kansallisuuksien edustajia. Museo siis esiintyy varsin monessa tutkassa ja saa huomiota eri puolilla maailmaa. Myös ulkomaiden korkea-arvoisten edustajien nimiä, suurlähettiläistä presidentteihin ja kuninkaallisiin, on näkynyt museon vieraskirjoissa.
Joskus aikanaan on museon kahvihuoneessa puhuttu sellaista, että venäläisiä olisi puolet kaikista ulkomaalaisista vieraista. Tämä ei ainakaan tällä hetkellä varmastikaan pidä paikkaansa, koska venäläisten vieraiden osuus on selkeästi vähentynyt muutaman vuoden takaisesta. Syynä tähän on ollut erityisesti ruplan kurssin lasku, joka on vähentänyt venäläisten ostovoimaa Euroopassa, ja muutenkin Venäjän eristäytyminen länsimaista vuoden 2014 jälkeen, sanktioineen ynnä muineen. Ihan parina viime vuonna venäläisiä museokävijöitä on taas alkanut olla enemmän, ja erityisesti venäläisten lomakaudet, kuten tammikuun alku (joulu ja uusi vuosi), naistenpäivä maaliskuussa, jne., ovat olleet melko vilkkaita. Museo onkin pyrkinyt aina tarvittaessa järjestämään opastuksia sekä tarjoamaan kirjoitettua ja virtuaalista sisältöä venäjän kielellä ja sitä varten on venäjää äidinkielenään puhuvia oppaita, tämän kirjoittaja mukaanlukien. Museon tiloissa kuullaan siis edelleen kieltä, jota talon isäntä oppi ja käytti aktiivisesti kolmenkymmenen vuoden ajan.
Valtaosa museon venäläisistä vieraista ovat Pietarista, jolla on paljon historiallisiakin siteitä Suomeen; muualta tulleita on huomattavasti vähemmän. Itse syntyperäisenä pietarilaisena voin todeta, että pietarilainen identiteetti on aina ollut erillään muusta venäläisyydestä – tai ehkä pikemminkin pietarilaisten näkemys siitä, mitä venäläisyys on, eroaa muun Venäjän asukkaiden näkemyksestä. Pietari on alunperinkin perustettu ”ikkunaksi Eurooppaan”, hyvin länsisuuntautuneeksi kaupungiksi; myös neuvostoaikana Leningrad on välillä ollut levoton lapsi, joka ei aina pysynyt moskovalaisen keskusjohdon suosiossa. Tämä heijastuu museovieraissa mm. siten, että pietarilaiset ovat yleisesti kyseenalaistavampia (niin hyvässä kuin pahassa) ja tuovat esille mielipiteensä Mannerheimista ja Suomesta valmiimmin. Täytyy kuitenkin myös muistaa, että osa museon venäläisistä vieraista on paikallisia – Helsingin merkittävä venäläistaustainen vähemmistö tuntee museon hyvin, joskaan pietarilaisten osuus maahanmuuttajista ei välttämättä ole kovin suuri.
Yleisesti ulkomaalaiset museovieraat voi jakaa tuntemuksen perusteella kahteen ryhmään: ne, jotka käyvät museossa ”sattumoisin”, koska ovat ehkä kuulleet tai lukeneet siitä jossain; ja ne, jotka tuntevat Suomen historiaa ainakin joissain määrin tai jopa varsin hyvin, eli tietävät myös Mannerheimin roolista siinä. Myös venäläiset voidaan jakaa näihin kahteen ryhmään, joskin usein on myös niin, että Mannerheim tunnetaan enemmän roolistaan Venäjän historiassa ja hänen elämä Suomessa on vähemmän tuttu. Monille venäläisille tämä on myös yksi syy tulla museoon – oppiakseen lisää Mannerheimin asemasta Suomessa.
Mannerheim on aina välillä saanut näkyvyyttä Venäjällä, joskin tämä näkyvyys on ehkä eniten keskittynyt Pietariin. Vuonna 2005 pidetty Mannerheim-näyttely Eremitaasissa on edelleen ihmisten muistissa ja on toiminut kannusteena vierailemaan Mannerheim-museossa vielä tähänkin päivään. Myös negatiivista näkyvyyttä on ollut, sillä osassa historiankirjoitusta Mannerheimiä pidetään vihollismaan johtajana, joka oli osasyyllinen Leningradin piiritykseen. Toinen maailmansota, tai sen venäläisille merkittävä osuus eli Suuri isänmaallinen sota 1941—1945, on edelleen monelle hyvin kipeä ja henkilökohtainen asia. Museossa on toisinaan käynyt myös sellaisia vieraita, joilla ei ollut kovin korkea mielipide Mannerheimista, ja siitä on syntynyt mielenkiintoisia keskusteluja kierrosten aikana. Muistamme myös vuoden 2016 tapauksen Mannerheim-muistolaatasta, jota tietyissä piireissä vastustettiin hyvin kiivaasti, kunnes se päätettiin siirtää pois näkyvistä Pietarin esikaupunkiin. Laatassa Mannerheim on kuvattu tsaarin armeijan upseerina, ja se onkin se puoli, jota hänen puolestapuhujat korostavat eniten. Keisarikunnan asettaminen jalustalle ”vanhoina hyvinä aikoina” on myös käynyt muodikkaaksi parin viime vuosikymmenen aikana, ja Mannerheim nähdään osana tätä kokonaisuutta, tsaarin uskollisena palvelijana. Mutta toisaalta Mannerheimin rooli itsenäisen Suomen puolustajana välillä myös herättää kunnioitusta ja arvostusta.
Tulevaisuudessa voi odottaa venäläisten kävijöiden määrän pysymistä ainakin kohtuullisella tasolla, erityisesti Pietarin alueelta. Kaupunki on lähellä Suomea ja siihen on olemassa historiallisia ja taloudellisia siteitä. Mannerheimin henkilöhahmo varmasti kiinnostaa pietarilaisia monesta näkökulmasta. Museon asiantuntemus on tässä asiassa merkittävällä sijalla ja erilaisten suhteiden sekä näkyvyyden ylläpitäminen Pietarin suuntaan on ensiarvoisen tärkeää. Mannerheim voi toimia eräänlaisena Suomen ja Venäjän historian yhdistäjänä, jonka kautta voi käsitellä myös yhteisen historian kipeämmät kohdat ja lisätä yhteisymmärrystä.
