MANNERHEIMIN TYYLISTÄ - TAUSTA-AJATUKSIANI GENTILHOMME VAATENÄYTTELYÄ VARTEN

Markus Nordström, museon opas ja Gentilhomme-näyttelytyöryhmän jäsen
17.12.2020

Suomen Marsalkan, vapaaherra Gustaf Mannerheimin tyyliä ja tyylitajua on tutkittu ja tulkittu innokkaasti vuosikymmenten ajan. Mannerheimin ympärillä nähtävää tapakulttuuria on ruodittu seikkaperäisesti aikalaismuistoissa ja jälkianalyyseissä; Marsalkasta piirtyy kuva pedanttina, yksityiskohtiin innokkaasti suhtautuvasta ”detalji-ihmisestä”. Jos kotitila kertoo asukistaan, tapakulttuuri suhteesta ympäristöön, niin mitä kieltä kertookaan pukeutumistyyli kantajastaan? Gustaf Mannerheimin tapauksessa tuntuu ko. pukeutumisteema yliolkaisesti vähätellyltä. Mannerheimin pukeutumisen tarkat yksityiskohdat nähdään eräänlaisena ”koketeerauksena”. Tämä tulkinta ummistaa silmät sille viestille jota pukeutuva Marsalkka itsestään välittää. 

Mannerheim nähdään aikalaistulkinnassa selkeästi sosiaalisen luokkansa edustajana. Moni elämäkerturi kertaa tarkasti Marsalkan korkeasäätyisiä esipolvia, aivan kuten sosiologisesti raivaten tietä uudelle ”suuruudelle”. Gustaf Mannerheim on kreivillisen suvun ”nuorempi poika”, vapaaherra arvoltaan. Eräänlainen säätytaustainen sosio-estetiikka on varmasti vaikuttanut Marsalkan tyylitajuun lapsuudesta saakka. Lapsuudenkoti valtavassa barokkilinnassa, kaupunkikoti koulukaupunki Helsingissä ja sukulaisten kartanokodit ovat tyylillisesti olleet runsaampia kuin alhaisempien säätyjen kodit vastaavana ajankohtana. Mannerheimin pitkä ura keisarien Venäjällä vaikutti varmasti tyyliin ja tyylitajuun. Jatkosodanaikainen Saksan armeijan yhteyskenraali Suomen päämajassa Waldemar Erfurth huomio päiväkirjassaan, että Saksan tiedustelun mukaan Mannerheim ”esiintyy mielellään korkeana aatelisherrana [...]”.

Mannerheimin aristokraattinen sosio-habitus tuntuu tulleen – saksalaisten lisäksi – myös muiden ulkomaisten silmäparien todentamaksi. Gustaf Mannerheim johti suomalaista valtuuskuntaa Lützenin taistelun 300-vuotisjuhlissa vuonna 1932. Hän liikkui ruotsalaisen valtuuskunnan johtajan kruununprinssi Gustaf Adolfin kanssa. Mannerheimin avuksi komennetulta majuri von Tippelkirchiltä oli juhlien jälkeen tiedusteltu mielikuvia kuluneista päivistä. Hän kertoi, että: ”kenraali näyttää kuninkaalta ja kruununprinssi kruununprinssiltä”. Suurlähettiläs Helge von Knorringin kerrotaan tavanneen vuonna 1952 Pekingissä miehen joka vuonna 1908 oli kuulunut Venäjän sikäläiseen edustustoon. Tämä kiinalainen oli Mannerheimin nähtyään edustustoineen arvelleen venäläisen suuriruhtinaan matkustavan in cognito. Portugalin entinen Helsingin suurlähettiläs José de Mattis-Parreira kertoo nuorukaisena saaneen ”hyväperheisenä” palvella hotellijohtajan (Algarve, 1945) hänelle osoittamaa suomalaista ylimystä, samalla todeten, ettei nuorukainen koskaan tulisi tapaamaan ketään hänen veroistaan elämänsä aikana. Englannin kuninkaan Edward VIII (Windsorin herttuan) kerrotaan muistelleen häneen syvän vaikutuksen tehnyttä skandinaavia, jonka nimeä hän ei harmikseen muistanut. Esimerkeistä välittyy eräänlainen ylhäisen teema valottamaan Mannerheimin tyyliä.  

Gustaf Mannerheim osoittaa tyylillistä kiinnostusta myös esteettiseen ”työminäänsä”. Tämän huomioi myös kenraali Erfurth joka mainitsee päiväkirjassaan päivälliskeskustelun jossa Marsalkka ”osoitti erityistä mielenkiintoa sotahistoriaa ja myös sotilaspukuja kohtaan”. Samalle kenraalille oli Saksan suunnalta ilmaistu Mannerheimin olevan ”vaikuttunut englantilaisesta elämäntyylistä”, toisaalta ”kenraali Weygandin kanssa ystävystynyt”. Englantilaisesta elämäntyylistä ehkä vaikuttuneena tuli Mannerheim ompeluttaneeksi suomalaisia asepukuja Lontoon maineikkaalla Savile Row-räätälikadulla. Mannerheimin aikanaan käyttämä Hawkes & Co on samalla paikalla osoitteessa No. 1 Savile Row, nykyään kuitenkin nimellä Gieves & Hawkes. Marsalkan asepuvuissa on huomionarvoista ensiluokkaiset materiaalit ja täydellinen istuvuus. Lakkinsa Mannerheim ompelutti muita hieman korkeammiksi, ehkä tällä tavoin balansoiden pitkän kehonsa mittasuhteita. Sotilasvaatturi Seligson sai kenraali Tuompon mukaan Mannerheimilta puhelimitse ankaria nuhteluita erään lakin epäonnistuttua. Seligson oli ehkä puolustuksekseen selittänyt teettävänsä lakkinsa muualla johon Mannerheim oli vastannut: ” Va fan angår det mig vem som lagar dem, men de ska vara efter mina instruktioner”. Tuompo jatkaa huomioiden, että Marsalkka käytti jatkosodan aikana pientä kenttälakkia ja toivoi epäsuorasti muiden menettelevän samoin. ”Ohjesääntöjen mukaan kenraaleilla on kuitenkin vain lippalakki”, kirjoittaa Tuompo. Mannerheim käytti housuissaan kapteeninarvoisen upseerin revärinauhaleveyttä ja ompelutti asetakkinsa muutamaa sävyä housuja vaaleammiksi. Marsalkan saappaat olivat muiden upseereiden saappaita usein huomattavasti paljoin kauniimpia, ehkä jo keisarinaikaisia ratsastussaappaita. Lankki viimeisteltiin lehmänluulla ja parafiinillä hieroen. Mannerheimin eräänlainen vapautunut suhtautuminen asepukuohjesääntöön kielii hänen asemastaan mutta myös innosta ja innostumisesta pukeutumiseen.

Keisaria palveleva upseeri teetti omat pukineensa ja pieni persoonallinen vapaus oli sallittua. Suomen armeijassa ei ehkä vapauksia otettu, muutoin kuin Mannerheimin toimesta. Esimerkki tästä on trenssitakki-asia. Armeijassa ei ollut ko. mallia ja Marsalkka otti siviilimallisen, brittiläisen (merkki ei aivan varma) trenssin sotilaspukineeksi ompelutettuaan hihaan marsalkan arvomerkit! Hämmästyttävä semioottinen ratkaisu Suomen samaan aikaan taistellen Saksan avustamana ”liittoutuneiden toisella puolella”. Saksaan tekemänsä 1942 kesävierailun aikana hän pukee – Herman Göringin hänet vastaanotettuaan – ko. brittiläisen trenssin autoon noustessaan. Merkillistä on, että seuraavana päivänä Göringin metsästysmajalta lähdettäessä Mannerheimille viritellään Göringin manttelia avo-automatkasuojaksi. Tarkkasilmäinen huomaa, että Göringin lainaaman manttelin alta pilkistää trenssitakin kaulus! Hetikohta autoretken jälkeen seisoo Mannerheim lentokentällä taas brittimallinen asetakki päällään. Onko brittitakki haluttu jättää uutiskuvista pois Mannerheimin jättäessä isäntänsä Carinhallen? Onko suomalainen retkikunta tullut huomioineeksi asepukuesteettisen dissonanssin vaiko isäntäväki itse? Vai onko automatkan viima tarvinnut suojaksi kaksi takkia? Mannerheimtutkimus ei tunnu huomioivan ko. tapausta.

Vaikka Mannerheim siis tuli käsittäneeksi asepukuohjesäännön vapaimmassa muodossaan, tuli hän tilaisuuden tullen noudattaneeksi sitä itsekin. Kenraali Tuompon mainitseman ”venelakin” käytössä nähdään – edellä mainitun Saksanvierailun aikana – käsitykseni mukaisesti Marsalkan ainoa pienen kenttälakin asepukuohjesäännönmukainen suoritus. Normaalisti Mannerheim tuli pitäneeksi nahkanauhaa vastoin sääntöä pään yllä, mutta nyt Saksassa ohjesäännönmukaisesti otsalla. Mannerheim ei myöskään yleensä käyttänyt manttelin päällä ohjeenmukaisesti vyötä. Adjutanttien matkiessa Marsalkan tyyliä saivat he kuitenkin käskyn heti pukea vyöt ylleen. 

Valtiohoitajakauden helmikuun 1919 vierailu Tukholmaan ”saapasskandaaleineen” on perinteisesti selitetty nuoren valtion vaatimattomalla asepukukulttuurilla. Ruotsissa pahaa verta aiheuttanut gaalaillallisella saappaissa esiintyminen sai kuitenkin ymmärrettävän selityksensä, kuitenkin vasta vuonna 2019. Valtionhoitajan pääadjutantti everstiluutnantti Kasimir Liliuksen päiväkirjamerkinnöistä selvisi, että kamaripalvelija ei löytänyt Mannerheimin lakerikenkiä ja näin koko seurueen oli puettava taas pussihousut ylleen. Meriministeri Palmstiernan paheksuma ”det var för mycket öststil” ei siis ollut Mannerheimin esteettisen protokollatajun puutetta. Mannerheim ehtii kuitenkin esittää kuninkaalle saman vierailun aikana erityistä protokollan avulla osoitettavaa kunnioitusta. Noustessaan yhteysveneestä kuningasta tervehtiäkseen on hän kylmästä säästä huolimatta jättänyt päällysmanttelinsa pois. Asetakissa näkyy nimittäin diplomaattisen vastavuoroisuuden kädenojennus: kuninkaan vastikään myöntämä Miekkaritarikunnan suurristi. Mannerheim ”puhuukin” pukeutumisellaan usein kunnioituksen kieltä, ja se tulee huomatuksi. Saksan yhteyskenraali Erfurth jatkaa jatkosodanaikaisia huomioitaan kesäkuulta 1942: ” Mannerheim joka aina huolehtii siitä, että hänellä eri tilaisuuksissa on aina asianmukainen kunniamerkkien asetelma, valitti sitä, että hänen juuri 4.6. saamansa Kultainen tähti oli parhaillaan Helsingissä” ja myöhemmin illalliskutsuistaan marraskuulta 1943: ”Suomalaiset vieraani tulivat Päämajassa noudatettuun tapaan täydessä juhla-asussa, Mannerheimilla oli rinnassaan Saksan suurristin kultainen risti ja adjutantilla oli kullatut adjutantinnauhat”. Päämajan tyylistä hän toteaa yleisesti: ”Mannerheimin esikunta on ollut varmasti omana aikanaan parhaiten hyvistä tavoista ja seremonioista kiinni pitävä yhteisö”. 

Tarkasti partansa ajavan, viiksistään ja hiuksistaan huolehtivan Mannerheimin epäillään ostaneen (ostoslistan tapainen merkintä Kansallisarkistossa) maailman ensimmäistä saniaistuoksua Fougére Royalia (Houbigant). Tohtori Antti Matikkalan mukaan Mannerheim käytti myös Pinaudin (Lilac) Vegetal-partavettä. Mannerheimin kerrotaan oppineen Englannissa tavan solmia kengännauhat niin, ettei rusettia näy. Tiedetään hänen myös huomioineen kauniin käynnin merkityksen. In summa, useat esimerkit piirtävät kuvaa esteetikosta, tyylin taiturista.