KUVIEN KULJETTAMAA - MANNERHEIMIN THANGKAT

Maria Enqvist, museon opas
26.3.2021

Vuosina 1906-1908 Gustaf Mannerheim suoritti mittavan matkan ratsastaen Aasian halki. Vaikka kyseessä oli oikeastaan sotilastiedusteluretki, siitä tuli pikemminkin tutkimus- ja kansatieteellisen aineiston keruumatka. Esineistöä päätyi esimerkiksi Kansallismuseon kokoelmiin, mutta mittavan osan Mannerheim piti itse ja sisusti niillä myöhemmin myös Kaivopuiston kotiaan. Museovieraat Mannerheim-museossa saattavatkin huomata vierailullaan alakerran hallissa temppelitorven ja rukousmyllyn tai kenties heidän katseensa kiintyy salongissa takanreunalla istuvaan lohikäärmeen kaltaiseen qilin-taruolentoon tai vitriinin pronssipeiliin. Ohittamaton osa aasialaisten esineiden kokoelmassa ovat kuitenkin rullaikonit eli thangkat, joita museovieras pääsee katsomaan sekä ruokasalissa että alakerran työhuoneessa.

Thangkat ovat Nepalin ja Tiibetin buddhalaisuuteen kuuluvia uskonnollisia maalauksia, joita voidaan käyttää kahdella tavalla. Kuvien avulla buddhalaisuutta voitiin opettaa liikkuville paimentolaiskansoille, sillä kankaalle maalatut thangkat oli helppo rullata kuljetusta varten, minkä takia thangkoja kutsutaan myös rullaikoneiksi. Toinen maalausten käyttötapa on toimia meditaation ja mietiskelyn apuvälineenä, jolloin thangka toimii eräänlaisena mielen kuvallisena karttana, joka auttaa meditoijaa keskittämään ajatuksensa ja luomaan henkisen yhteyden kuvatun mandalan, jumaluuden tai inkarnaation kanssa. Meditaatioon käytetyt thangkat olivat usein esillä buddhalaisten luostarien ja temppeleiden seinillä. Mannerheim itse käyttääkin esimerkiksi kirjeenvaihdossaan thangkoista sanaa tempelban, temppelilippu.

Thangkojen valmistus on tarkkaa työtä ja perinteisesti niitä valmistavat maalarit koulutetaan oppipoika-mestari-perinteellä. Kuviot maalataan joko puuvilla- tai silkkikankaalle, joka pingotetaan puukehikkoon ja pohjustetaan eläinliimalla ja kaoliinilla. Väreinä käytetään enimmäkseen mineraalipigmenttejä, kuten sinooperia, lapis lazulia ja malakiittia, mutta joskus myös orgaanisia väriaineita, kuten indigoa ja krappilakkaa. Sideaineena toimivat kuuma eläinliima ja vesi. Jotta thangkaa voidaan käyttää henkisenä reittioppaana, kuvien esittämisessä on tarkat säännöt ja suhteet, joita taiteilijan on noudatettava. Pelkkä valmis maalauskaan ei vielä yksinään ole valmis meditoijan oppaaksi. Thangka on vielä kiinnitettävä sateenkaariin eli brokadista valmistettuihin kangaskehyksiin ja vihittävä seremoniallisesti käyttöön. Mannerheimin Kaivopuiston kodin thangkoista valtaosa on asianmukaisesti montteerattu, ja koska ne ilmeisesti ostettiin aikanaan suoraan luostareilta, niiden voidaan olettaa olevan myös käyttöön vihittyjä.

Millaisia kuva-aiheita Mannerheimin kokoelmassa museovieras voi kohdata? Ruokasalin sermin thangkojen keskushahmoina esiintyvät leijonalla ratsastava kosminen maailmanvartija Mahāsuvarņa Vaiśravaņa, Sukhāvatīssa eli Autuuden maassa istuva Amitābha-Buddha ja hevosella ratsastava Palden Lhamo, dalai- ja panchen-lamojen suojelija ja ainoa naispuolinen dharmapāla. Palden Lhamon hurjan hahmon voi löytää myös Kaivopuiston kodin työhuoneesta näyttävästi takan yläpuolelta.

Alakerran työhuoneessa eli kirjastossa thangkat on kehystetty seinälle. Salongin puolelta saavuttaessa vieras näkee ensimmäisenä ikkunaseinällä viiden jumalattaren ryhmän, jonka keskushahmona istuu suuri suojelijatar Mahāpratisarā. Viereisessä thangkassa puolestaan on Tiibetin suojelijatar Valkoinen Tārā, naispuolinen bodhisattva. Tārālla sanotaan olevan 108 nimeä, joita taustan hahmot edustavat. Salongin ovien molemmille puolille ripustettuissa thangkoissa kuvataan myötätunnon henkilöitymää 11-päistä bodhisattva Avalokiteśvaraa sekä intialaista tantrikkoa Padmasambhavaa. Thangkoissa ei siis kuvata pelkästään Buddhia ja jumalhahmoja, vaan myös guruja ja oppi-isiä. Mannerheimin kokoelmassa on myös toinen tällainen temppelilippu, takan oikealla puolella oleva Gelugpa-suuntauksen perustajagurua Tsongkhapaa ja tämän oppilaita esittävä thangka.

Takan vasemmalla puolella on yksiin kehyksiin asetettu kaksi thangkaa ilman sateenkaarikehyksiään. Ylempi niistä on mandala-aiheinen, alemman keskushahmona on puolestaan Sitātapatrā, jota voidaan pitää yhtenä Valkoisen Tārān ilmentymistä. Sohvanurkkauksessa esillä puolestaan ovat Beg-Tsetä, manalan tuomaria Yamaa ja Șadbhuja Mahākālaa kuvaavat thangkat. Palden Lhamon tavoin nämä kolme kuuluvat dharmapāloihin eli vanhasta kansanuskosta buddhalaisen opin suojelijoiksi alistettuihin demonisiin olentoihin.

Keskushahmojen lisäksi jokainen Mannerheimin kokoelman thangkoista on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia ja sivuhahmoja. Mikäli näihin haluaa perehtyä tarkemmin, suosittelen tutustumaan esimerkiksi orientalisti Harry Halénin teokseen Koti Kaivopuistossa - Mannerheimin yksityiskokoelman esineistöä Aasian-matkalta 1906-08 YM.

Kirjallisuus:

Halén, Harry 2006: Koti Kaivopuistossa. Mannerheimin yksityiskokoelman esineistöä Aasian-matkalta 1906-08 YM. Helsinki: Yliopistopaino.

Kossak, Steven M. & Watts, Edith W. 2001. The Art of South and Southeast Asia. A Resource for Educators. New York: The Metropolitan Museum of Art.