KUULUISUUDET, NUO KIEHTOVAT IHMISET

Kristina Ranki, museonjohtaja ja ILLUSTRES - Kansalliset keulakuvat ja maailmanmaine näyttelyn kuraattori
22.4.2021

Henkilöhistoriallisen lähestymistavan eräs klassikkoteema on suurmiehet. Alkaen Plutarkhoksen rinnakkaiselämäkerroista ja päätyen uuteen biographie croisées -tutkimusalaan ovat biografiat hyvin hedelmällinen tapa tutkia elämää ajallisessa jatkumossa ja aikaa elämänmakuisessa muodossa.

Nyky-yhteiskunnassa voi kuitenkin helposti saada sen käsityksen, ettei tämä teema enää ole (tai tulisi olla!) ajankohtainen, hyödyllinen, asiallinen. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä biografinen historia kiinnostaa ihmisiä ja ihmiset kiinnostavat ihmisiä. Voimme väittää, että ”tavalliset” ihmiset kertovat yhteiskunnasta paljon enemmän, mutta miksi jotkut nimet nousevat muita enemmän esiin, yhä uudelleen ja uudelleen? Miksi ostamme tai klikkaamme uutisia kuuluisuuksista, tai mielellämme kuulemme jonkin suuryrityksen menestyksen takana olevan henkilön maailmankuvasta? Miksi viehätymme The Crown- ja The Young Pope -sarjojen korkeassa asemassa olevien henkilöiden inhimillisyyttä esiintuovasta otteesta tai valitsemme huolella oman elämämme todellisen esikuvan?

Meitä kiinnostavat ihmisten asemat ja todelliset identiteetit, muodon ja sisällön ristiriita, juorut, luonteenpiirteet ja toisen yksilön arvostuksen kautta määritelty oma vakaumuksemme. Puntaroimme johtajien ja mielipidevaikuttajien uskottavuutta, älykkyyttä ja miellyttävyyttä – ja suosiota. Uskomme, että joku on Joku, jos hän päätyy sadan vaikutusvaltaisimman henkilön listalle. Ihmiskunta on idolisoinut keskuudestaan esiin nostamiaan johtajuuden, innovaation tai kauneusihanteen edustajia – ja vieläpä toisinajattelijoita ja marttyyrejä. Menneisyyttä on helpompi hahmottaa vertaamalla merkkihenkilöä omaan elämään tai varsinkin, usein, sen vastakohtaan.

Suurmies-termiä voidaan varioida loputtomasti, mutta kyse on lopulta samasta asiasta. Merkkihenkilöt, ikoniset, maineikkaat ja kuuluisat julkkikset voivat olla peräisin mistä ammatista tai miltä vuosisadalta vain – miehiä tai naisia. Yhteistä heille on henkilöhistorian faktat ylittävä myytinrakennus, nimen maineen kiri yli merten ja mannerten, usein paljon ennen varsinaisen elämäntyön ymmärrystä. Sen sijaan selvästi pitää erottaa, puhutaanko kuuluisuudesta vai esimerkillisyydestä, valovoimaisuudesta vai ihailtavuudesta. Käytännön työssä havaitsee vain usein, kuinka pelkän nimen mainitseminen voidaan tulkita osoitukseksi hahmon kaikkien puolien kannattamisesta. Historian faktojen huomioiminen ja eksplisiittinen mainitseminen tulkitaan ihailuksi.

Kaanonin ja henkilögallerian valinta on tietenkin subjektiivista, aikasidonnaista ja jatkuvaa. Valtavan kiinnostavan kysymysryppään muodostavat pohdinnat yhteisistä suurista kertomuksista, nimien suhdanteista läpi aikakausien ja niiden äärettömän suuresta symboliarvosta. Monella hahmolla on ollut omassa maassaan kansallisen identiteetin kannalta tärkeä tehtävä. Lisähaasteita kuuluisuuksien käsittelyyn tai ihannointiin tuovat uudenlaiset näkökannat ”vaikeasta historiasta”, menneisyyden uudelleen arviointi nykyhetken lähtökohdista ja pahimmassa tapauksessa historian tietoinen väärinkäyttö.

Tätä kaikkea jakamaan Mannerheim-museo kutsui muutaman eurooppalaisen kollegamuseon kylään syksyllä 2019. (Ranskassa toimii laaja kulttuuriministeriön suojelema museoverkosto Maisons des Illustres, ”kuuluisuuksien museot,” jonka eurooppalaista versiota tapaamisessa hahmotimme.)

Biografisten kotimuseoiden yhteinen strateginen haaste on olla samanaikaisesti kohdehenkilönsä palveluksessa, mutta vastustaa henkilökultteja ja yksinkertaisia tulkintoja.

Kotimuseon täytyy olla historiantutkimuksellisesti korrekti, mutta tinkimättömästi edistää sitä ideaa, joka alun perin ollut museon perustamishetkellä tärkeää. Lisäksi sen pitää taistella yhden tietyn historian vaiheen liian korostetusti esiin nostamista vastaan – ja olla viestinnällisesti houkutteleva.

Kaikilla museoilla on monia hyviä sisältöjä, mutta haastoimme muiden muassa Runebergin, Strindbergin, Victor Hugon, Dostojevskin ja Churchillin perintöjen ylläpitäjät kriittisesti tarkastelemaan varsinkin omaa suhdettaan suurella nimellä ratsastaviin kansallisikoneihin. Monet heistä olivatkin jo pitkällä dekonstruktion ja rekonstruktion prosesseissa, mutta toisille keskustelu oli silmiä avaavaa. Miten ”suurmiehisyys” tai kuuluisuus ja toisaalta myyttien rekonstruktio näkyi heillä näyttelyissä, narratiivien valinnoissa, kokoelmapolitiikassa, yleisötyössä ja varsinkin tässä strategisessa ydinosaamisessa?

Tätä kirjoittaessa olen varsin tietoinen siitä, että kollegoistani osa johtaa museoita, joille kuuluisuus on välillä viestinnällinen etu mutta usein jollain tapaa sisällöllinen taakka. Ei enää jaksettaisi kerrata kohdehenkilön uran vaiheita, merkittävimpiä aikaansaannoksia, vaan ajatellaan, että yleisökään ei enää niistä halua kuulla. Pelätään oman henkilön ylikorostamista menneisyyden maisemassa, jossa vain ”syvillä voimilla” ja yhteistoiminnalla on merkitystä ja kavahdetaan - syystäkin - henkilökultin kaltaisia opetuksen ja viihteen muotoiluja. Kärjistetysti voisi kuitenkin sanoa, että jos joskus Minna Canth edustaa tasa-arvoa ja Aleksis Kivi kirjallisuutta, on toisinaan itsetarkoitus tutkia pelkkää Jean Sibeliusta tai Tove Janssonia an sich.

Klingeläisittäin voisi tähän todeta, että viri illustres ovat eurooppalaisen tradition tärkein moraalis- pedagoginen työkalu. Ihan totta, ja itse lisäisin, että vaikka moraali on muuttunut antiikin ajoilta tai 1800- luvulta, on se kuitenkin mitä suurimmassa määrin 2020-luvun ihmisen ajatusten keskiössä. Mitä asiaa ajamme? Keitä ihannoimme? Ovatko aatteemme uusia? Opettamisessa taas henkilöt toimivat erinomaisina sisäänheittäjinä laajempiin kokonaisuuksiin ja tarjoavat paitsi yksittäisten maiden ja vaiheiden ymmärtämiseen välineitä myös kokonaisuutena avaimen yhteisen kulttuurihistoriamme maailmaan. Euroopassa patsaita pystytetään, siirretään ja kaadetaan, suhtaudutaan intohimoisesti nimien tuomaan lisäarvoon tai painolastiin. (Tosin Suomessa ei aina haluta olla osa tätä traditiota vaan nimetään koulut, kadut tai lentokentät neutraalimmin, jollain muulla.) Lisäksi ne ovat maantiedon maailmaan ja historiakulttuuriin eniten raollaan olevat ovet. Itse turisteina emme aikaile etsiä uudesta kohteesta sen parhaat rannat ja ravintolat, ja selvittää sen suuret johtajat ja mannekiinit. Tuolloin emme jostain syystä ajattele, että olisi noloa yksinkertaistaa tai kuunnella enemmistöä, jolle nimet tiettynä ajankohtana ovat suurimpia.

Museon brändin ylläpitäjien velvollisuus on yksinkertaisesti ottaa vakavasti museon perusidea eikä koettaa häivyttää sitä sivuhenkilögallerialla, kuriositeettikabinettiotteella tai henkilön representatiivisuuden unelmalla: henkilö X oli kuitenkin uniikki yhdistelmä omaa aikaansa ja omia edellytyksiään. Olisi epärehellistä ummistaa silmänsä siltä, että museokävijä toki joskus saattaa kävellä sisään, koska sataa tai on kuullut hyvän arvostelun paikasta, mutta useimmiten siksi, että kohdehenkilön nimi resonoi hänessä joko hyvässä tai pahassa.

Seuraavaksi Mannerheim-museo aikoo siksi esitellä Gustaf Mannerheim -nimisen todellisen, mutta valtavan myyttisiin mittasuhteisiin kasvaneen ihmisen tässä kontekstissa, joidenkin muiden merkkihenkilöiden joukossa.

Ernest Renania mukaillen on kuuluisan henkilön asema ”joka päivä uudistettava kansanäänestys” – vähemmän vapaissa maissa valtionmääräys.

KUULUISUUDET, NUO KIEHTOVAT IHMISET

Kristina Ranki, museonjohtaja ja ILLUSTRES - Kansalliset keulakuvat ja maailmanmaine näyttelyn kuraattori22.4.2021

Kristina Ranki, museonjohtaja ja ILLUSTRES - Kansalliset keulakuvat ja maailmanmaine näyttelyn kuraattori
22.4.2021