ELÄMÄNTARINAN MERKITYKSELLISYYS KOTIMUSEOSSA

Jokaisen ihmisen koti on historian ja kerrostumien täyttämä tila. Oma koti on persoonallinen ympäristö, henkilökohtaisten kokemusten ja muistojen luomus. Kodin avulla muodostamme ympärillemme turvallisen ja kotoisan tilan, jossa voimme olla omana itsenämme, seurustella mutta myös levätä. Koti palvelee yksilöllisen tarpeen lisäksi yhteisöllisiä päämääriä. Kodin avulla yksityinen henkilö voi kertoa, tai tietoisesti jättää kertomatta, asioita elämästään. Kodin sisustusta voidaankin tarkastella eräänlaisena lavasteena elämän tapahtumille. Lavasteet ovat kehittyneet vähitellen vuosien kuluessa ja kokemusten kertyessä. Kunkin elämänvaiheen ja tapahtuman näkyminen kodin sisustuksessa syntyy käyttäjän kuratoinnin kautta. Kodin lavasteet eivät ole koskaan valmiit, vaan ne muuntuvat alituiseen käyttäjänsä mukana erilaisten ajan kerrostumien sekoittuessa ja limittyessä tilassa.

Mitä Mannerheim-museon interiöörit kertovat entisestä omistajastaan ja käyttäjästään, ja miten Gustaf Mannerheimin koti muokkaa käsitystämme hänestä historiallisena henkilönä? Millainen olisi mielikuvamme, jollei museota olisi lainkaan perustettu Marsalkan kuoltua vuonna 1951? Entä mikä on kotimuseon merkitys 70 vuotta perustamisen jälkeen, 2020-luvulla?

Gustaf Mannerheimille koti oli tärkeä henkilökohtainen tila, mutta toisaalta myös näyttäytymisen ja esittäytymisen paikka. Omaan työhuoneeseen saattoi vaipua kirjoittamisen ääreen ja ruokasalissa puolestaan kestitä lukuisia illallisvieraita. Mannerheimille isäntänä toimiminen oli luonnollista, ja hänen yksityiskodissaan vierailivat niin hyvät ystävät kuin kansainväliset diplomaatitkin. Kodin monipuolisuus tarjosi alustan monenlaiselle toiminnalle ja elämän eri osa-alueille. Tämä kodin monikäyttöisyys ja arjen sujuvuus olivat asioita, joita Mannerheim arvosti omassa kodissaan.  

”Jag tror det viktigaste i ett hus är att få alt, som fordras för det dagliga lifvet  och servicen,
löst på det mest tillfredsställande sätt – mottagningar komma först i andra rummet.”
(Gustaf Mannerheim Karl Fazerille vuonna 1923)

Marsalkalle koti oli yksityinen mutta toisaalta hyvinkin julkinen paikka. Kaivopuiston huvila toimi hänen tukikohtanaan vuosien 1924-1951 aikana. Yksityinen elämä kätkeytyi rakennuksen toiseen kerrokseen, jossa makuuhuone ja vierashuoneet sijaitsivat. Alakerta puolestaan palveli julkisena tilana, jossa Mannerheim edusti julkisena henkilönä ja hyvin tietoisena tästä roolistaan. Mannerheim on Kaivopuiston kotiaan suunnitellessaan ja sisustaessaan ollut tietoinen kodilleen asetettavista vaatimuksista ja sen tehtävistä edustustilana.

Mutta mitäköhän Mannerheim olisi tuumannut siitä, että hänen kotinsa läpi on 70 vuoden aikana vaeltanut satojatuhansia vieraita? Hän ei varmasti osannut aavistaa, että edustustehtävät jatkuisivat vuosikymmeniä vielä kuoleman jälkeen, vaikka toki historiallisen merkityksensä osana Suomen valtiollista kehitystä varmasti tiedostikin. Arkistoista tai kirjeenvaihdosta ei löydy merkintöjä siitä, että Mannerheim olisi itse missään vaiheessa ajatellut kotinsa museoimista kuolemansa jälkeen tai vihjeitä siitä, miten hän olisi asiaan suhtautunut. Näin kuitenkin tapahtui, Mannerheim-säätiön silloisten hallituslaisten päätöksestä. Ajatus museon perustamisesta kumpusi paitsi säätiön kunnioituksesta Marsalkan muistoa kohtaan, myös yleisön kiinnostuksesta ja jopa painostuksesta. Kansa kaipasi tapaa muistaa ja kunnioittaa merkkihenkilöään. Museon perustamisvaiheessa ei kuitenkaan varmasti osattu ajatella, että Marsalkan kodissa vierailisi tuhansia kävijöitä vielä 2020-luvulla.

On kiehtovaa pohtia, millainen mielikuvamme Gustaf Mannerheimista olisikaan jos kotimuseota ei olisi perustettu Marsalkan kuoleman jälkeen. Kodin irtaimistot olisivat saattaneet levitä maailmalle sukulaisten ja ystävien hoiviin, satunnaisiin yksityis- tai museokokoelmiin, antiikkiliikkeisiin... Eheiden interiöörikokonaisuuksien, jotka tänä päivänä ovat yksi Mannerheim-museon valtteja, uudelleenrekonstruointi jälkeenpäin olisi todennäköisesti ollut mahdoton tehtävä. Paljon tietoa olisi kadonnut ja tutkimuslähteet levinneet tutkijoiden ulottumattomiin. 

Autenttisten interiöörien luoma tunnelma on ainutlaatuista. Kodin huoneet ovat kuin aikaikkunoita menneisyyteen, aikaan pysähtyneitä, mutta samalla valtavia tietovarantoja. Komean rakennuksen ja kauniiden interiöörien lisäksi valtava painoarvo lepää myös historiallisen henkilön harteilla. Biografinen linkki museokokoelmaan kuuluvien aineistojen välillä luo uniikin arvon kaikelle kodissa säilyneelle irtaimistolle. Jokaiseen Marsalkalle kuuluneeseen esineeseen on latautunut maagista voimaa. Marsalkka on koskenut juuri tähän kynään ja istunut juuri tällä nojatuolilla. Kotimuseon merkitys henkilöhistorian säilyttäjänä ja puolestapuhujana on kiistaton. Mikäpä kertoisikaan menneiden aikojen henkilöstä paremmin kuin hänen kotinsa, kirjo muistoja ja kokemuksia esineiden, valokuvien ja arkistolähteiden muodossa, nykyisten ja tulevien sukupolvien tulkittavissa. 

Yhteiskunnan kollektiivinen muistikuva Gustaf Mannerheimista saattaisi yksipuolistua huomattavasti ilman kotimuseon aineistoja, joista ammentaa. Historiaan haipuvien henkilöiden muistolla kun on taipumus painottua  elämässään merkittävän tehtävän ja tätä kautta valikoituneen ominaisuuden edustajiksi. Historian merkkihenkilöistä moni edustaa kuoleman jälkeen uraansa ja on täten esimerkiksi päätoimisesti esimerkiksi hallitsija, poliitikko, taiteilija tai kirjailija. Gustaf Mannerheim oli vapaaherra, upseeri, valtionhoitaja, presidentti, poliitikko, diplomaatti, ylipäällikkö, Marsalkka, puoliso, isä, ystävä, kosmopoliitti, tutkimusmatkailija, valokuvaaja, keräilijä, sisustaja, ratsumies, metsästäjä, kulinaristi, elinikäinen oppija, kirjoittaja, tyylitaituri, seuramies sekä aikakautensa edustaja. Mitkä näistä identiteeteistä unohtuisivat, entä mitkä nousisivat attribuutin asemaan, mikäli kotimuseo kokoelmineen ei avaisi Mannerheimin elämäntarinaa monipuolisesti ja erilaisten rajapintojen kautta. 

2020-luvun kotimuseossa mielikuvaa Suomen Marsalkasta pyritään laajentamaan niin, että muisto ei kutistu vain yhden teeman ympärille, vaan historiallisen henkilön elämää esitellään laajasti erilaisten kontekstien kautta. Kotimuseo on rikas kokonaisuus ja antoisa alusta monipuolisen historiallisen henkilön esittelyyn. Kodin kautta esittäytyy yksityisen ihmisen arki sekä julkisen henkilön positio ja ansioituneisuus. Koti kertoo lisäksi kaikesta siitä, mikä ei syystä tai toisesta ole tallentunut kirjoitettuun historiaan. Kaikki kodin yksityiskohdat koriste-esineistä kirjahyllyn sisältöön muodostavat kokonaisuuden, joka esittäytyy meille Gustaf Mannerheimina.  

Biografisella kotimuseolla on suuri vastuu historiallisen henkilön muiston esittelyssä ja käsittelyssä. Sillä, miten museo käsittelee ‘päähenkilöään’, on vaikutusta siihen, millainen muistikuva historiallisesta henkilöstä pysyy vallassa. Kotimuseon toiminnan tulee toisaalta olla uskollista päähenkilölleen, mutta samalla analyyttistä, kriittistä ja uudistuvaa, jotta historiallinen henkilö kiinnostaisi yleisöä myös tulevaisuudessa, ja jotta vältytään henkilöpalvonnalta. Tulee myös hetkiä, jolloin tulee uskaltaa irtautua henkilöstä, ja tarkastella museota ja kokoelmia laajemmasta perspektiivistä, erilaisten kontekstien kautta.  Kotimuseossa kotia henkilöineen on avartavaa käsitellä tuoreista ja samaistuttavista näkökulmista. Vertailu menneisyyden ja nykypäivän välillä voi avata hyvinkin mielenkiintoisia näkökulmia erilaisen aikakauden ihmisiin ja elämään. Marsalkan kodin interiöörit sisältöineen tulevat olemaan yksi museotoiminnan tärkeimpiä elementtejä myös tulevaisuudessa, kokemusten ja elämysten mahdollistaminen kun tulee aina olemaan osa museoiden perustoimintoja.